Idea La Siesta Finlandin perustamiseen syntyi muuan kolumbialaisen herrasmiehen viattomasta vihjauksesta. Hän nimittäin neuvoi, että Balkanille reppureissulle lähteneen Turkan tulisi pakata mukaan riippumatto.
"Saat selvää säästöä hostellikuluissa. Nukut rannalla taivasalla."
Ehdotus kuulosti ensin hullulta, mutta jo pian etsittiin kissojen ja koirien kanssa maailman laadukkainta riippumattoa. Kaupat olivat pullollaan kaiken maailman kiikkeriä roikkumattoja ja homeisia räsyjä.
Sitten löytyi La Siesta ja riippumattojen maailma. Aitoja etelä-amerikkalaisia. Aitoa laatua. Tämän on oltava maailman paras riippumatto. Tuotetta yritettiin löytää Suomesta, mutta hämmästykseksi La Siestaa ei täältä saanut. Vaihtoehdot olivat Ruotsi tai Saksa ja lopulta oli päädyttävä tilaamaan matto länsinaapurista.
Malli oli Colombiana ja matto otettiin heti mukaan reissulle Kööpenhaminan Kristianiaan. Riippumatto on todellakin reppureissulla verraton kapistus. Saksasta La Siesta corporationin päälliköltä kysyttiin yhteistyöhalukkuuksia ja he olivat olleet juuri etsimässä henkilöjä, jotka toisivat laaturiippumatot suomalaistenkin ulottuville. Turkka hurahti riippumattoihin niin, että Kimmolle lähti tekstiviesti "aletaanko tuomaan riippumattoja Suomeen?"
Nurmen vastaus, "no totta helvetissä!"
La Siesta Finland syntyi.